reeta biografia1

Reeta Aho (s. 1990, Pyhäselkä) on suomalainen viulisti. Hän varttui muusikkoperheessä, aloitti viulunsoiton Joensuun konservatoriossa ja jatkoi myöhemmin Helsingin konservatoriossa. Ammattiopintonsa hän suoritti Zürichin taidekorkeakoulussa Sveitsissä opettajinaan professorit Rudolf Koelman ja Andreas Janke (sekä esittävän säveltaiteen että pedagogiikan diplomit), sekä Leipzigissa, Saksassa, opettajanaan Gewandhausorkesterin konserttimestari Andreas Seidel. Lisäksi hän on osallistunut kansainvälisille mestarikursseille ja festivaaleille Suomessa, Sveitsissä, Sloveniassa, Israelissa, Ruotsissa ja Saksassa. Hän on opiskellut myös barokkiviulun ja alttoviulun soittoa.

Reeta Aho on työskennellyt useissa suomalaisissa ja saksalaisissa orkestereissa ja on aktiivinen kamarimuusikko. Resitaaleja hän on pitänyt Suomen lisäksi mm. Sveitsissä, Saksassa ja Kiinassa sekä esiintynyt eri projekti- ja opiskelijaorkesterien solistina. Hänellä on kokemusta myös konserttimestarin ja äänenjohtajan tehtävistä, viimeksi saksalaisessa Philharmonie Leipzig -orkesterissa. Aho on ennakkoluulottomasti kiinnostunut kaikenlaisesta musiikista yli genrerajojen. Normaalien klassisen musiikin konserttien lisäksi hän on esiintynyt yhtä lailla mm. Pepe Willbergin taustayhtyeessä. Erityisen lähellä hänen sydäntään on uusi musiikki, jota hän on työstänyt myös säveltäjien kanssa.

Lukuvuonna 2014-15 Reeta Aho toimi viulunsoiton opettajana Zhaoqingin yliopistossa Kiinassa. Hän on antanut opetusta myös Zürichin ja Helsingin musiikkiopistoissa, Leipzigin J.S. Bach -opistossa sekä mestarikurssilla Novi Sadissa Serbiassa.

Hänet on palkittu Rahn Kulturfonds- ja Kiwanis -kilpailuissa sekä Oberstdorfer Musiksommer -festivaalilla. Hän on saanut apurahoja ja soitinlainoja Suomen Kulttuurirahastolta, Musiikin edistämissäätiöltä, Taiteen edistämiskeskukselta sekä Zürichin taidekorkeakoulun eri ystävyyssäätiöiltä. Zhaoqingin yliopisto antoi hänelle tunnustuksen erinomaisesta opetuksesta.

Reeta Aho soittaa saksalaisen Jürgen Mantheyn rakentamalla viululla sekä cremonalaisella jousella.

"Reeta Aho on todella lahjakas, upealla tekniikalla ja luontaisella musikaalisuudella varustettu viulisti"
  –  Andreas Janke, Zürichin Tonhalle-orkesterin 1. konserttimestari